Pelin henki

 

Keilaamon harrastekeilailussa pätee niin sanottu herrasmies-sääntö.

”Sääntöjä”

– Joukkueessa pelaa neljä pelaajaa jokaisella kierroksella.

– Jokaisella kierroksella pelataan kolme sarjaa amerikkalaisittain toista joukkuetta vastaan.

– Jos joukkueessa ei ole kierroksella kaikkia neljää pelaajaa. Voi joukkue pelata kolmella pelaajalla jolloin neljäs pelaaja on ”X” pelaaja. X pelaaja saa sillä kierroksella parhaimman pelaajan tasoituksen (eli pienimmän). X pelaajaa pelaa vuorotellen jokainen kolmesta pelaajasta.

– Kahdella tai yhdellä pelaajalla ei voi pelata.

-Pelaajat voivat edustaa kauden aikana useaa eri joukkuetta, mutta finaaleissa vain yhtä.

-Doping sääntöjä ei ole.

– Joukkueen täytyy ilmoittaa viimeistään viikko etukäteen jos ei pääse ennalta määrätylle kierrokselle. Luovutus jos jokkue ei ilmoita ajoissa eikä tämän johdosta pystytä järjestämään uutta yhteistä pelivuoroa. Joukkue kuitenkin voi pelata oman pelivuoronsa ennen seuraavan kierrosta ja taistella koko kierroksen pisteistä (Xra). Rästi pelit pelattava viikon sisään pelipäivästä mutta ei perjantaisin eikä lauantaisin.

– Ilmoittautumisen myötä joukkue on sitoutunut koko kauteen ja sen tuomiin maksuihin. Jokainen kierros on maksettava kokonaisuudessaan edetäkseen seuraavalle kierrokselle / kaudelle.

-”Tammikuun tasaus” viidennen kierroksen jälkeen:
Joukkueita sekoitetaan lohkoissa hieman, mutta kuitenkin niin ettei pelipäivä muutu.
Henkilökohtainen sarja määrä tiputetaan kymmeneen jos yli.
Jokaisen joukkueen keilapisteet nollataan.
Sarjapisteet menevät lohkoissa uusiksi, kaavalla:
1.(12p)
2.(8p)
3.(6p)
4.(4p)
5.(2p)
6.(0p)

-Tällä kaudella finaaleihin pääsee jokaisen lohkon kolme parasta joukkuetta.

– Jos on jotain epäselvää, kysykää.

Jos joku yrittää kikkailla ”sääntöjen” kanssa on Keilaamon harrastekeilailun ylläpitäjällä oikeus tarkentaa ”sääntöjä” kesken kauden sekä mahdollisesti rangaista joukkueita jotka syyllistyvät epärehtiin keljuiluun!